Thursday, January 30, 2025

Maja Lund: Unelma puusta

 Ihan kiva romaani, ensin ennen kuin luin, olin kauhuissani, että kirjassa on jotain kauheata syyllistämistä ympäristö tuhoista ja kasvihuoneilmiöstä, kun kannessakin oli sellainen syyttävästi katsova lapsi ja se nimi. 

Mutta ei! Ihan hyvä tarina, eihän Huippu vuorilla kasva muutenkaan puita, se on liian kylmä siihen, eli niitä ei ollut vienyt mikään ilmastomuutos josta sitten sivussa kirja olisi aina syyllistänyt lukijaa. Ja ei itseasiassa kertaakaan edes mainittu kasvihuoneilmiötä, sen sijaan oli sivu tarinaa Biosfääri 2 kokeesta ja Vavilovista 😃. Tommyllä on käytössään iso kirjasto mistä hän lukee kaikenlaista ja Mummollakin on paljon tietoja. Joita hän kertoilee Tommylle samalla, kun he hoitavat kasvihuonetta.

Olen huomannut, että kirjojen henkilöt monesti lukevat paljon kirjoja, näin kirjailijat myyvät henkilönsä lukemisesta kiinnostuneille ihmisille.

Siis Vavilovihan oli Neuvostoliiton siemen asiantuntia ja tiedemies, jonka piti pelastaa maa nälänhädästä, mutta joutuikin Stalinin vainojen uhriksi. 

Kirja sijoittuu tulevaisuuden Huippuvuorille vuosi 2110 ihan alussa 2097. Kaikenlaisia luononkatasrofeja on ollut, kun monet maat ovat tuhoutuneet. Nytkin alkaa mysteeri tauti afrikasta tappamaan ihmisiä.

Ote kirjasta:

"Mayday, mayday, mayday! Five children alone. 78° North 15° East. We need help. Can someone hear us? Please come 78° North 15° East. We have the Global Seed Vault. Mayday, mayday, mayday 78° North 15° East. The Global Seed Vault."  

Tuo maailman siemen holvi on keskiössä kirjassa. Tao niminen kiinalainen on Tommyn lisäksi toinen kertoja, hän tulee autamaan lapsia. Tao ei jostain syystä lennä paikalle vaan ajaa Venäjän halki kuvittelin, että ajoneuvona on jonkilainen maailman lopun jälkeinen super ajoneuvo jolla pääse vaikka millaisessa maastossa ja äkkiä joka on niin iso, että laivakin sopii mukaan, tai ehkä ajoneuvo muuttuu laivaksi. Tästä ei niin oltu kerrottu, mutta Venäjän halki Taon joukot meni sen sijaan, että olisivat lentäneet tai menneet vesiste koko matkan, ja aurinkopanelit taisivat vilahtaa tekstissä, että se käyttäisi aurinko enerkiaa liikkumiseen. 

Thursday, January 23, 2025

Salama; Juhannustanssit

 Se oli sekava kirja, ehkä jos lukisi toisen kerran keskittyen saisi selville missä välissä mentiin tanseista perustamaan siveys yhdistystä, mutta kirja ei mennyt suosikkeihini lukemalla ekan kerran niin en sitä uudestaan lue. 

Myös henkilöhahmojen määrä oli runsas mikä toi sekavuutta, ja kaikki hahmot vaikuttivat niin epämiellyttäviltä, että en tosiaan lue uudestaan ja muutenkin niin mieleen painumattomia hahmot väleittäin, että ei tienyt oikein kuka kukin oli. Mutta olen sananvapauden puolella ja kirjailijan saama jumalanpilkka tuomio oli minusta väärin.—En edes pitänyt kielestä. Onhan se rohkea teko kirjailijalta.

Thursday, January 9, 2025

Pallosalama, James Bond, 007

 Kirjassa oli hyvin kuvattu ja kerrottu kaikki paikat ja mitä ihmisillä on päällä; koneet ja laitteet ja niiden toiminta. Silti tiivis juoni sopii 314 sivuun. Yllättävän hyvä kirja siinä suhteessa, että tarina tuntuu sillalailla todelliselta, että ei ole välittömästi huomattavia juoni virheitä, jotka saisi tuntumaan juonen epäuskottavalta, esimerkiksi ei vedetä tyhjästä esineitä apuvälineitä, tai suoriteta yli-inhimillisiä voimainkoetuksia tai epäuskottavan vaikeita taidon näytteitä. Seksi on mutta sitä ei ole kuvattu sen sijaan on kuvattu tarkasti juominen ja polttaminen. Bond ei ole niin kuin Mustanaamio, että juo vaan maitoa. Parempi kirja kuin odotin, ei ihme, että Bondista on tehty elokuvia.

Friday, January 3, 2025

Middlesex

uhm öh tuota noin siinä on niin kuin hermafrodiitti ihminen Calliopeija kertojana joka kirjoittaa ikään kuin kirjaa 41 vuotiaana itsestään ja suvusta, perheestään miten hänen isoäitinsä ja isoisänsä tulivat Amerikkaan he olivat silkin tekiöitä. Calliopeijahan ei ole mikään teoksen oikea kirjoittaja, se minun piti tarkistaa kannesta, vaan vain henkilöhahmo se on sellainen postmoderni tehokeino jolla saa lukijan irti tarinasta.

    Kirja muistuttaa ainakin aluksi hieman historiallista romaania kuin mitä Wilbur Smith tai vaikkapa Mika Waltari on kirjoittanut. Hyvää tarinaa vaikkapa Ford tehtaan henkilöstö politiikasta, miten he tulivat kotiin asti katsomaan, että työntekijä harjaa hampaansa varmasti oikein. 

    Calliopeija on siis lapsena kaunis tyttö, mutta teininä muuttuu vähän kuin pojaksi ja hänellä on molemmat sukupuolielimet. Kaikki seksi lisääntymis kohdat on kerrottu kohdistetusti niin että Calliopeija kai niiden kautta läpi käy syitä intersukupuolisuuteensa, oliko siihen syy se, että hänen isovanhemmat olivat sukua keskenään vai se, että äiti ja isä käyttivät avaruusajan tekniikkaa saadakseen lapsekseen varmasti tytön sinä seksi kertana kun siittivät Calliopeijan. Vaikka siis hänhän on kotoisin sieltä päin Kreikkaa missä kulkee tällaista geneettistä häiriötä ihmisillä mikä varmaan se suurin syy. Seksiä on paljon ei niin paljon, että kirja olisi roska novelli, vaan postmoderni. Suomi mainittu muutaman kerran, en sitten tiedä oliko ne suomentajan lisäyksiä; suomentanut Juhani Lindholm.

Kirjan nimi Middlesex tulee heidän kotitalon nimestä sellainen moderni talo jossa ovetkin ovat sellaisia hydrostaatisiahaitareita ja isot ikkunat. He muuttavat siihen,  Caliopeijan olessa 7, kun isä saa vakuutusrahat kun hänen baarinsa palaa vuoden 1967 rotumellakoissa. Paljon ihan hauskoja kohtia.

Maja Lund: Unelma puusta

 Ihan kiva romaani, ensin ennen kuin luin, olin kauhuissani, että kirjassa on jotain kauheata syyllistämistä ympäristö tuhoista ja kasvihuon...